• Suomi
    • Suomenruotsi
    • Svenska
    • English
    • Русский
  • Arkisto | Käyttäjäkokemukset

    RSS feed for this section

    Anderssonin perhe, Lemland, Ahvenanmaa

    Anderssonin perheellä Lemlandissa Ahvenanmaalla on ollut käytössään ECOLATOR 5 -pienpuhdistamo vuodesta 2015 lähtien. ”Voimme todellakin suositella ECOLATOR-puhdistamoa kaikille, jotka miettivät jätevesijärjestelmänsä uusimista” Nils-Göran Andersson kertoo. ”Talomme on rakennettu 1989, ja meillä oli käytössämme 5000 litran umpisäiliö. Umpisäiliö rikkoontui, minkä vuoksi ryhdyimme pohtimaan uutta ratkaisua jätevesien käsittelylle. Tutustuimme erilaisiin vaihtoehtoihin ja vertailimme niitä toisiinsa. Lopulta päädyimme […]

    pienpuhdistamo

    Käyttäjäkokemus Lohkovuoren perhe, Loppi

    ECOLATOR 5 Pienpuhdistamo toimitettiin Avaimet käteen-ratkaisuna Lohkovuorien kiinteistölle vuonna 2015. ”Kaikki meni juuri niin kuin pitikin ja ECOLATOR on ollut vaivaton vehje, ei hajuhaittoja eikä mitään ongelmia. Vanha jätevesijärjestelmämme, kolme sakokaivoa jotka olivat peräisin 80-luvun loppupuolelta, oli sen verran huonossa kunnossa että katsottiin järkevimmäksi uudistaa koko jätevesijärjestelmä kerralla kuntoon. Verrattiin eri laitteita ja tarjoajia mutta […]

    de-grote-peel-284485_1280

    Käyttäjäkokemus Sinikka & Veikko Lindlöf, Viitasaari

    ”Hankimme Ecolator Pienpuhdistamon kun totesimme että meidän -84 vuonna rakennetun talon jätevesijärjestelmä oli tullut tiensä päähän. Sakokaivot eivät enää olleet tiiviitä, piha pehmeni ja siitä oli hajuhaittoja. Tuossa on järvi ihan lähellä joten senkin sijainti vaikutti siihen että päätimme toteuttaa jätevesiremontin” Sinikka Lindlöf kertoo kun kysymme mistä tarve uusia jätevesijärjestelmä lähti käyntiin. ”Edustaja tuli paikalle […]

    Jätevesijärjestelmä

    Käyttäjäkokemus Tuovi Määttä, Pudasjärvi

    Pudasjärvellä joenrannalla sijaitsevaan kiinteistöön asennettiin Ecolator 5 pienpuhdistamo vuonna 2014. ”Lähdin toteuttamaan jätevesiremonttia kun tässä joen rannalla asutaan, herkkää aluetta kun on. Ajattelin että on hyvä olla ajoissa matkassa asian kanssa. Vanha järjestelmäkin oli joka talvinen murhe kun vanhat viemärit jäätyivät, nyt senkään puolen kanssa ei ole ollut ongelmia. Uusi ratkaisu on huolettomampi kaikin puolin. […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Tuovi Määttä, Pudasjärvi Continue Reading →
    Padan perhe

    Käyttäjäkokemus Padan perhe, Karkkimala

    Padan perheellä Ecolator 5 panospuhdistamo on puhdistanut jätevedet jo 7 vuoden ajan ja se on osoittautunut varmatoimiseksi laitteeksi. ”Ecolator valittiin meidän jätevesijärjestelmä – ratkaisuksi koska tuote soveltui parhaiten kiinteistöömme. Talon kellarikerroksen myötä asennuskohde luokiteltiin haastavaksi mutta joustavuutensa vuoksi Ecolator soveltui meille erittäin hyvin ja on osoittautunut luotettavaksi valinnaksi”

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Padan perhe, Karkkimala Continue Reading →
    JLuusi

    Käyttäjäkokemus Lapinkankaan perhe, Muhos

    ”Rakensimme talomme vuonna 2010 ja valitsimme Ecolator 5 jätevesiratkaisuksi nelihenkiselle perheellemme. Se on kyllä osoittautunut huolettomaksi  ja helpoksi vaihtoehdoksi” Juha Lapinkangas aloittaa. ”Avalonin huolto pelaa juuri niin kuin pitääkin. Meidän perheelle on tärkeä tietää, että tutut ja asiansa osaavat ihmiset ovat toisessa päässä hoitamassa asioita ja voimme luottaa siihen että kaikki sujuu mahdollisimman mutkattomasti. Myös […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Lapinkankaan perhe, Muhos Continue Reading →
    Anne Mannai, Tervajoki

    Käyttäjäkokemus Anne Mannai, Tervajoki

    Anne Mannai Tervajoelta hankki Ecolator 5-panospuhdistamon vuonna 2010. ”Puhdistamo meillä on nyt ollut käytössä 6 vuotta ja olen tyytyväinen” Mannai aloittaa kertoessaan Avaimet käteen-toimituksesta. ”Kaikki sujui hienosti ja Avaimet käteen-toimitus oli erittäin vaivaton tapa hankkia uusi jätevesijärjestelmä näin ostajan näkökulmasta kun kaikki hoidettiin puolestani. Asennuskin sujui mallikkaasti. Ecolator 5 asennettiin vanhan sakokaivon tilalle ja samalla hajuhaitat […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Anne Mannai, Tervajoki Continue Reading →

    Käyttäjäkokemus Eero & Marja-Terttu Haapamäki, Lempäälä

    Kun lapset muuttivat kotoa maailmalle ja tilaa ei tarvittu enää niin paljon, alkoivat Haapamäet muuttaa kesämökkiä ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaksi.  Myös uutta ratkaisua jätevesien käsittelyyn täytyi miettiä, koska kunnallistekniikkaa ei ollut tulossa  ja  rantatontti kaikkine haasteineen asetti korkeat vaatimukset valittavalle jätevesijärjestelmälle.  Haapamäet päätyivät Ecolator 5 – panospuhdistamoon, jonka he hankkivat vuonna 2009, kahdekasan vuotta sitten. ”Täytyy kyllä […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Eero & Marja-Terttu Haapamäki, Lempäälä Continue Reading →

    Käyttäjäkokemus Eero & Marja-Terttu Haapamäki, Lempäälä

    Kun lapset muuttivat kotoa maailmalle ja tilaa ei tarvittu enää niin paljon, alkoivat Haapamäet muuttaa kesämökkiä ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaksi.  Myös uutta ratkaisua jätevesien käsittelyyn täytyi miettiä, koska kunnallistekniikkaa ei ollut tulossa  ja  rantatontti kaikkine haasteineen asetti korkeat vaatimukset valittavalle jätevesijärjestelmälle.  Haapamäet päätyivät Ecolator 5 – panospuhdistamoon, jonka he hankkivat vuonna 2009, kahdeksan vuotta sitten. ”Täytyy kyllä […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Eero & Marja-Terttu Haapamäki, Lempäälä Continue Reading →

    Käyttäjäkokemus Matti Kolppanen, Kälviä

    Matti Kolppasella Kälviällä Ecolator 5 panospuhdistamo on ollut toiminnassa vuodesta 2007. ”Kaikki toimii hienosti, en voi muuta kuin kehua. Vuosihuolto luo varmuutta käytölle ja on asiantuntevat kaverit huollossa. Tietysti myös oma vastuu valvonnasta on tärkeää, pitää myös itse muistaa tarkistaa puhdistamon toiminta. Aloin aikoinaan suunnittelemaan järjestelmän päivitystä kun nämä jäteveden käsittely-asiat tulivat ajankohtaiseksi. Ajattelin että […]

    Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttäjäkokemus Matti Kolppanen, Kälviä Continue Reading →